Kävin aamulla epävirallisesti puntarilla ja vaaka näytti 79,2kg. Tämän viikon tavoite oli pysyä alle kahdeksankymmenen ja ehkä pudottaa vähän lisää. Nyt torstaina näyttää siltä, että paino on menossa alaspäin ja ahneus hiipii mieleen. Jospa pääsisinkin alle 79, jospa se putoaisikin kilon... Niinpä niin, ahneus on ensimmäinen askel pettymykseen. Ei saa tavoitella liikaa liian nopeasti, muuten koko homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. 

Kun mietin aiempia painonpudotuksiani - ja niitä yrityksiä on monta - ne ovat aina lähteneet käyntiin hyvin ja olen pudottanut vauhdilla viisi kiloa pitämällä pakkomielteisen tiukasti kiinni ennalta suunnitellusta ruokavaliosta. Sitten olen sortunut pääsemättä enää takaisin ruotuun. Olen masentunut ja ajatellut, että antaa olla, onnistun sitten seuraavalla kerralla. Nyt kaikki on mennyt toisin. Olen pudottanut kahdeksan kiloa seitsemässä viikossa ja sortunut syömään ruokalistan ulkopuolelta useampanakin päivänä. Ero on siinä, että tällä kertaa ateriasuunnitteluni jättää sopivasti löysää pienille retkahduksille, olen ollut itselleni armollisempi, ja suosinut suuria linjoja.

Ateriasuunnittelun suuria linjoja Wanhan malliin

Kun ennen ynnäsin kaloreita ja mietin tarkoin mitä suuhuni laitan, nyt olen miettinyt laajempaa kokonaisuutta. Sen sijaan, että laskisin kaloreita ja söisin mitä sattuu sallitun kalorimäärän puitteissa, olenkin pidättäytynyt lähes kokonaan tietyistä ruoka-aineista, mutta sallinut vapauksia terveellisten ruokien kohdalla. Leivonnaiset ovat ehdottomasti olleet minulle suurempi pahe kuin karkit, joihin en tunne mitään vetoa. Leivonnaiset olen jättänyt kokonaan, samalla olen karsinut ruokavaliosta kaiken ylimääräisen sokerin. En syö rahkaa, koska rahka on karvasta ja siihen tulee lisättyä sokeria tai tilkka kermaa pehmentämään makua. Olen vaihtanut rahkan maustamattomaan jogurttiin ja turkkilaiseen jogurttiin, koska niihin en tarvitse lisättyä sokeria lainkaan. Jos olet kuullut huhun, että turkkilainen sisältää paljon energiaa, tiedoksi, että esim. Milbonan vähärasvainen turkkilainen jogurtti sisältää  energiaa 59kcal/100g. Valion 0,3% maitorahkassa taisi olla 65kcal/100g. 

Myös kaikki ylimääräiset lisäaineet ja vaaleat viljatuotteet olen karsinut minimiin. Lisäaineet saavat olon turvonneeksi, väsyneeksi, ja sairaaksi. Sen huomaa erityisen hyvin silloin, kun jättää lisäaineet parin kuukauden ajaksi ja yrittää sitten syödä kourallisen englannin lakritseja tai palan herrrrrkullista Pullavan Uuniomenapitkoa. Hyi! Tuntuu kuin vatsaan kertyisi iso sulamaton möykky, päätä särkee, turvottaa, ja olo on kuin olisi niellyt myrkkyä. Vaaleat viljatuotteet eivät pidä nälkää poissa ja kylläisyyden sijaan ne tekevät aivan päinvastaista: herättävät hirveän halun ahmia. Vaalea vehnäleipä on kaltaisilleni ahmimishäiriöstä (BED) kärsiville kirosana! Samoin nuo ihanaiset teollisesti tuotetut herkkupitkot. Katsokaapa vaikka mitä kaikkea sisältää Pullavan Uuniomenapitko: 

http://www.oululainen.fi/tuotteet/4889/oululainen-pullava-taittopalat-uuniomenapitko-420-g/

Kurita itseäsi alkumatkalla, niin ei tarvitse kurittaa matkan varrella

Elin viisi ensimmäistä päivää syömällä kolmena päivänä vain viisi hedelmää (yksi per ateria) ja juomalla vettä, ja välipäivinä söin viisi kertaa päivässä hyvin kevyesti. Välipäivien kalorikertymä jäi noin 500 kaloriin. Kuulostaa kamalalta? No, olihan se alussa, mutta siitä seurasi kaksi painonpudotuksen kannalta äärimmäisen tärkeää asiaa.

1. Opin pitämään kiinni ruokailurytmistä. 

2. Opin pitämään annoskoot pieninä.

Tuosta viiden päivän rääkistä oli uskomattoman paljon apua. Vatsalaukun koko kutistui niin, etten enää edes jaksanut isoja annoksia, oli siis helppo siirtyä nykyisiin annoskokoihin. Lisäksi kaikki turhat mielihalut olivat kadonneet kitupäivien aikana. 

Kaikille ei voi suositella samaa, koska joillekin tuo voi olla liian rankkaa, mutta jos koskaan olet paastonnut tai tiedät pystyväsi siihen, kokeile! Jos pystyt tuohon viiden päivän ajan, pystyt takuulla pitämään näpit erossa houkutuksista jatkossakin. Äläkä kuvittele, että se on mahdotonta vain, koska sinulla on muu perhe, kenties lapsiakin, joille pitää tehdä ruokaa. Minä olen kahta työtä tekevä kahden lapsen yksinhuoltaja, silti se onnistui.