Niinhän siinä kävi, että innostuin taas juoksemaan. Matkaa kertyi 8km, mutta siihen käytettyä aikaa en osaa arvioida. Lähdin vain testaamaan ystävän antamia juoksukenkiä, joten en hoksannut katsoa kelloa. Huomenna pidän lepopäivän.

children-310223_640-normal.jpg

Kunpa vielä nuo lapsukaiset jonain päivänä ihan omaehtoisesti lähtisivät lenkille tai pyöräilemään tai pelaamaan, eivätkä aina levittäisi persettään pelikoneen ääressä. Kyllä nuo molemmat pärjää urheilussa, taitavat olla koulunsa/eskarinsa parhaimmistoa, mutta kotona ei liikkuminen kiinnosta ellen patista siihen. Futiksessakin saavat vain tappelun aikaiseksi ellen seiso maalitolppien välissä torjumassa ja tuomaroimassa. Uiminen on ainoa laji, jossa eivät käy toistensa hermoille. Huoh, kasvaminen on vaikeaa.